keskiviikko 21. elokuuta 2013

Biisi: Light Light - Modern Water


Joskus kysyn itseltäni, mitä varsinaisesti etsin, kun valitsen biisejä blogiin ja tulen aina samaan lopputulemaan. Loppujen lopuksi etsin biiseistä vain jotain tuoretta ja mielenkiintoista. Jotain mitä muut eivät ehkä ole onnistuneet löytämään. Jotain mikä saa minut toteamaan, että "no nyt". Liian usein kun vastaan kävelee timanttisia juttuja, joissa ei ns. ole mitään.

Tänään kun kahlasin sähköpostini saloja, vastaan käveli jotain mitä olin etsinyt. En kuitenkaan ole varma etsikö kyseinen juttu juuri minua. Oli miten oli, haluaisin jakaa sen teidän kanssanne ja seurata mitä fiiliksiä se herättää.

Helsinki-Raisio-Turku -akselille levittäytynyt Light Light kertoo saatekirjeessään yhdistelevänsä musiikissaan indie hiphopia, folkia ja ambientia. Aikamoinen kombinaatio. Yhtye julkaisi vuonna 2012 debyytti-EP:n nimeltä Breather. Sitä kuunnellessa mieleeni tulee ensimmäisenä  Chumbawamba, sitten Linkin Park.

Näillä sisäänjuonnoilla haluaisin oikeastaan heittää pallon teille tämän kanssa, mitä käsissäni nyt sitten onkaan. Omat fiilikset ovat, että tässä saattaisi olla jotain todella mielenkiintoista, mutta nää on taas näitä. Välillä sitä innostuu fiilistelemään arvaamattomia juttuja. Mutta yksi juttu on kuitenkin aivan satavarma, Modern Water on todella helvetin hieno kappale ja sen albumille saattanut porukka voi kyllä taputtaa itseään olkapäille.

Ja jos uskallusta löytyy, niin suosittelen tyyppaamaan sinkkubiisi Three-sixty-fiverin myös samaiselta EP:ltä. Pienenä disclaimerinä haluaisin kuitenkin varoittaa, että biisi on jotain ihan totaalisen erilaista. Hyvää, mutta totaalisen erilaista. Linkki täältä.

1 kommentti:

  1. Linkin Parkin suurena fanina, haluaisin sanoa, että tää on mahtava biisi. Yritin etsiä muitakin lauluja Modern Waterilta, mutta en löytänyt mitään. Voitko suositella joitain biisejä?

    VastaaPoista